Löysimme eilen Beloradosta super marketin – ei ole helppoa, kun kaupungeissa kaikki putiikit muistuttavat ulos päin toisiaan ja useimmiten ovat vielä suljettuinakin ainakin kahdesta viiteen. Saimme siis ostetuksi kunnolla evästä. Niinpä söimme tuhdin aamiaisen: kahvia, patonkia, sardiinia, juustoa, jugurttia, hedelmiä ja keksejä. Yhtä aikaa omilla eväillään oli kolumbialaisia, italialaisia, espanjalaisia ja portugalilainen. Siitä sitten kukainenkin lähti matkaan. Saimme muuten laittaa Sodankylän maailmankarttaan jo kolmannessa paikassa. Laittaessa neulaa Lappiin, kävi pieni haikeuskin. Kun haluaisi olla sielläkin...
Sää ennusteessa oli tälle päivälle sadetta ja ukkosta. Eipä muuta kuin kamppeet minigrip pusseihin, sadesuojat reppuihin ja kuoripuvut päällä taipaleelle. Ilma oli niin kostea, että hikoilimme enemmän kuin kertaakaan tähän asti. Vettä ei tullutkaan kävelymme aikana muutamaa pisaraa enempää. Nousimme 800:sta metristä 1,1:teen kilometriin. Reitti kulki metsässä. Puut olivat pääosin kotoisasti mäntyjä ja välillä muutamia koivujakin. Kanervat kasvoivat puolitoista metrisinä. Taas saimme nauttia lintujen laulelusta ja useasti myös käen kukunnasta. Esikot, vuokot ja liljat koristivat tien reunaa. Tällä välillä ei ollut kuin neljä kylää, niin emme kuulleet juurikaan kirkonkellojen lyöntejä.
Pysähdyimme pari kertaa syömään omia eväitä. Onneksi vielä muutama kilometri ennen San Juan de Ortegaa oli nainen myymässä virvokkeita. Nautimme banaanit, mansikoita ja kahvit. Täällä voi olla kyllä melko huoleti – huolto toimii! Jos kylien välit ovat pitkät, on joku espanjalainen asettunut myymään pyhiinvaeltajille syötävää ja juotavaa johonkin risteykseen. Tässä taukopaikassa oli myös itetaidetta. Männystä tehtyjä hahmoja, toteemeita ja kylttejä.
Hikisen päiväkävelyn jälkeen on aina hienoa päästä perille albergueen. Iltapäivisin jalkaterät ovat tulessa. Olemme päätelleet, että hiestä kosteat sukat ja kengissä liikkuvat jalat aiheuttavat kitkaa, mikä tuntuu poltteena. Myös jalkapohjat ovat loppumatkasta arat. Usein viimeisen kilometrin joutuu vielä kävelemään kovalla asfaltilla tai kiveyksellä.
Palautuminen päivän rasituksesta on onneksi nopeaa. Suihkun ja pyykin pesun jälkeen baarissa kahvistellessa ei yleensä tunnu enää missään. Tämä albergue on taas komeassa rakennuksessa kirkon yhteydessä. Samassa makuusalissa on 24 paikkaa. Useat vaeltajatuttavuutemme silti ohittivat tämän paikan, koska seuraava majapaikka on jo kolmen kilometrin päässä. Näin he lyhentävät huomista 26.1 kilometrin etappia. Toivottavasti eivät kastuneet pahasti matkallaan. Tunti sitten ainakin tällä kohdalla oli melko raju ukkoskuuro. Nyt taas paistaa.
Pienen kaupungin iltaohjelmamme on jo kaavoihin kangistunut😉. Lepäilyä, venyttelyitä pihamaalla ja ateria omassa alberguessa, jos mahdollista. Täällä sai varata paikan 9 euron päivälliselle. Iloitsemme, kun päivällinen on ajoissa 18.30.
Hieman meillä on koti-ikävääkin. Henna oli nähnyt viime yönä unta, että pääsimme käymään kotilomilla 😅. En kestä ajatella, että vasta neljän viikon kuluttua ollaan kotona. Aika menee kylläkin nopeasti. Sunnuntaina ollaan oltu reissussa jo kaksi viikkoa. Täällä on niin paljon nähtävää ja koettavaa, että on ilo siirtyä eteenpäin hitaasti kävellen. Auton ikkunasta ei ehtisi havaita kaikkea sitä mitä nyt näemme. Emmekä kuulisi ja haistaisi mitään kesästä.
Kävelyä on opaskirjan mukaan jäljellä 516.5 kilometriä. Huomenna saavumme Burgosiin, mikä on Hennan tavoitekaupunki. Minä odotan Leonia. 😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti