perjantai 26. toukokuuta 2017

Perillä

Kävelimme Caminoa aamulla ukkosmyrskyssä. Koko aamupäivän satoi. Viimeisen päivän kävely oli voimakas kokemus. Kävin läpi kaikkia satoja kilometrejä: maisemia, ihmisiä, kaupunkeja, tapahtumia, tuntemuksia. Tärkeintä on ollut vain kävellä ja kohta se on ohi. Sadevesi kasteli ulkoapäin ja hiki virtasi kuoripuvun sisällä ja muutaman kyyneleenkin vuodatin voimakkaiden tuntemusten vuoksi.

Kävellessä tunsin valtavaa yhteenkuuluvuutta kaikkiin tuntemattomiin kanssakävelijöihin. Mielessäni olivat minulle rakkaat ihmiset ja ihmiset, joita olin Caminolla tavannut. Toivoin, että perillä tapaamme Martinin, Sergen, Michellen, Martinan, Nidan... Olin onnellinen, että tämä on ohi ja pääsen kotiin, mutta myös haikeutta caminon päättymisestä. Tämä on ollut upea kokemus.

Saavuimme Santiagon hulinaan. Kaupunki tuntui olevan täynnä ihmisiä sateenvarjojen alla. Olimme pyörällä päästämme. Tässäkö tämä nyt oli? Mitä seuraavaksi? Olimme pettyneitä, kun emme nähneetkään ketään caminotuttavistamme. Kolkuttelimme viiden hostelin ovea, mutta ne olivat täynnä. Bookingin kautta löysimme etäämpää hostelin, johon hurautimme taksilla. Ripustelimme läpimärät vaatteet sängyn reunalle ja lähdimme juhlalounaalle aasialaiseen ravintolaan. 

Syötyämme kävelimme takaisin katedraalille. Jonotimme yli puolitoistatuntia composteloita. Sitten olimmekin jo juhlatuulella. Onneksemme tapasimme joitakin italialaisia, espanjalaisia, ranskalaisia ja japanilaisen caminoystävämme, joiden kanssa saimme jakaa riemuamme.

Kävimme katedraalissa. Oli juhlava hetki todeta, että nyt me olemme oman caminomme tehneet.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti