perjantai 3. maaliskuuta 2017

Mikä kivi rautaristille?

Viime kesänä poimin retkilläni kiviä taskuihini ajatuksissa camino ja rautaristille jätettävä kivi. Vaikea valita, mikä kivi pääsee lopulta mukaani Espanjaan. Onko se Ukk-puistosta Pirunportilta muistoksi napattu kivi? Pyhätunturin rakkakivi? Kotitunturilta Oratunturilta löytämäni jäkäläkarttakivi? Vai ihan oman pihan taviskivi? Olen säilyttänyt myös Malagasta Meeri-tyttären kanssa keräämiämme Välimeren maininkien hiomia rantakiviä. Joku noista edellisen kesän kivistä on repussani 23.4. Tällä hetkellä olen kallistunut pihakiven kannalle. Olenhan kävellyt sen ohi lukuisia kertoja ennen kuin huomasin poimia taskuuni.

Lisäksi lupasin kesällä Irru-siskolle, että hän voi antaa huolijärkäleensä minulle rautaristille kannettavaksi. Niinköhän ystäväni on muistanut etsiä minun reppuuni kiven symboloimaan huoliaan. Mielelläni toimittaisin huolensa tuhansien kilometrien päähän.

En tiedä minkälaista symbolista juttua itse liittäisin kivaeen, ehkä se on vain pala kotimaata, tuttua elämää mukanani. Minulla ei ole erityisempiä huolitaakkoja tämän hetkisessä elämässäni kannettavana. On vain mukava osallistua vaelluksella tuohon perinteiseen tapaan jättää kivi jälkeen. Luultavasti matkan varrella kirkastuu, mitä kiveeni liittyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti