torstai 20. huhtikuuta 2017

Kaikki repussa

Kolme päivää lähtöön ja minulla on jo reppu pakattuna. Jeee! Ehkä en olisi saanut kaikkea näin ajoissa pakatuksi, jos ei minun olisi huomenna kiiruhdettava töiden jälkeen Tornioon työhaastatteluun. Yön nukun siellä hellun kainalossa😍. Lapset ovat kaikki paikkakunnalla isänsä synttäreitä viettämässä, niin saan hyvästeltyä heidät täällä. Esikoinen on luvannut saatella meidät lentokentälle. 

Mennyt viikko on ollut normitöiden ja puuhien lisäksi täynnä hyvästelyitä. Paljon on ollut kaikenlaista kotipuuhaakin, kun tajusin, että seuraavan kerran, kun tulen kotiin, on kesä. Talvitamineet jousivat siten pestyinä varastoon. Ja ikkunoistakin halusin pestä talven kynttilöiden savut ja sateiden jäljet. Autoon en onneksi ehtinyt vaihtaa renkaita, kun nyt sataakin täyttä päätä lunta. Sunnuntainakin pitää päästä vielä liukastelematta Rovaniemelle kentälle.

Odotan vaellusta jännittyneenä. Repussa pitäisi olla kaikki, mitä melken kuuden viikon aikana tulen tarvitsemaan. Reppu painaa 6,5 kiloa. Lähtiessä täältä täyden talven keskeltä päälle tulevat painavimmat vaatteet: pitkä alusasu ja kuoripuku. Toivottavasti  en tarvitse niitä paljoa kävelessä.
30 litran reppuni tulee kyllä täpötäyteen, toivottavasti saumat kestävät tämänkin retken😂

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Vaelluskaverukset ❤

Hennan kivi
Neljä päivää lentoon! Sunnuntaina olemme Hennan kanssa matkalla Rovaniemen ja Helsingin kautta Barcelonaan. Tiistaina meidän pitäisi olla jo caminolla. Retki ei ole ensimmäinen yhteinen, mutta aivan eri mittakaavassa kuin aiemmat. Menneinä kolmena kesänä olemme vaeltaneet yhdessä kansallispuistoissa. Halusimme nähdä Nuorttijoen, Sokostin, Luirojärven ja Paratiisikurun. Teimme yhdessä nämä muutamien päivien vaellusretket. Olemme siis tottuneita haaveiden toteuttajia.

Olemme rytmeiltämme niin erilaiset, että olemme puhuneet, ettei meidän tarvitse kulkea caminolla "käsikkäin". Henna nauttii paljon nopeammasta kävelyvauhdista kuin minä, hän iloitsee matkan etenemisestä. Meille on ollut tyypillistä, että kun minä istahdan mättäälle valokuvaamisien jälkeen eväitä syömään, Henna jo pakkaa reppuaan hotkaistuaan voileivät ja hoidettuaan varpaat. Tämä ei ole ollut meille mikään ongelma. Päinvastoin: työnjakomme on hioutunut täydelliseksi. Henna on tutkaillut karttaa ja suunnitellut evästäessään seuraavaa etappiamme ja minä pidän huolen, että meillä on valokuvia muistoksi upeista retkistämme.

Ongelmatilanteissa pysymme molemmat rauhallisina. Viime kesänä lähtiessämme Rajajoosepista kohti Paratiisikurua olimme useita kertoja aivan hukassa. Erehdyimme mittakaavasta, ja olimme kävelleet kilometrejä ohi joen ylityspaikasta. Ymmärrettyämme virheemme, kävelimme tietysti samaa reittiä takaisin päin. Saimme parin tunnin ekstralenkin. Luimme karttaa melko huolettomasti, niin jouduimme useita kertoja harhaan oikealta polulta. Lopulta aina ylitimme oikeat ojat ja seurailimme niitä, joita olimme aikoneetkin. Emme hätääntyneet missään vaiheessa, vaikka hämäräkin yllätti. Meillä oli repuissa evästä useaksi päiväksi, lämmintä vaatetta ja makuupussit. Olisimme voineet yöpyä pakon edessä kuusikossakin ja odottaa päivän valkenemista. Pääsimme kuitenkin suunnitelmamme mukaan Jyrkkävaaraan.

Löysimme siis erämaan keskeltä autiotuvan, vaikkakin tunteja myöhemmin kuin olimme arvioineet. Kylläpä olikin mahtavaa tehdä tulet kaminaan ja pötkähtää lavitsalle muutamaksi tunniksi. Aamulla juttelimme pihassa telttailleen kanssa,  ja hän kertoi myös tehneensä jonkin arviointivirheen, jonka vuoksi oli kävellyt kilometrejä ylimääräistä. Suunnittelemastaan oikaisusta oli tullut lisälenkki. Mutta tämäkin vaeltaja oli pysynyt sentään kartalla. Myöskään Venäjän puolelle emme eksyneet. Iloitsimme kaikki, että saimme valtavasti suunnistustapahtumia yhdelle päivälle!

Tulevalla caminolla on hienoa, kun on ystävä mukana, jonka kanssa jakaa päivän tapahtumia ja mietteitä. Lisäksi vaelluskaveri tuo turvaa. Jos esimerkiksi sairastuu tai loukkaantuu, voisi olla kurjaa selvittää asioita yksin vieraalla kielellä. Tiedän senkin, että tulemme nauramaan yhdessä monet makeat naurut, ehkäpä vuodatamme kyyneleitäkin. Olen ikikiitollinen sinulle Henna, kun lähdet toteuttamaan / jakamaan tätä unelmien reissua kanssani. Kiitos ❤.
Suksimassa Kiilopäällä 2016

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Kamppeet reppuun ja tankkausta

Hiilihydraattitankkaus
Pääsiäistervehdys

Tunnelmointia mökillä takkatulilla

Näkymä rantasaunan terassilta katsottuna


Nyt on enää viikko lähtöön 😊. Alkaa jo jännittää: valitaanko me järkevä majoitus Barcelonasta, sopiva juna ja bussi Ranskan puolelle ja miten ruumis kestää vaelluksen. Muutaman päivän olen potenut outoa selkäsärkyä. Oletan sen johtuvan muutaman viikon vähäisemmästä liikunnasta tai pelosta lähestyvästä caminosta. Salitreeni on jäänyt kokonaan monenlaisten menojen vuoksi ja lähdön lähestyessä painetta ehtiä tehdä "kaikki" on kertynyt.  

Kyllä kaikki menee niin kuin on mennäkseen. Pääsiäisenä olen levännyt, ulkoillut, seurustellut ja tankannut 😋. Ja tänään käytiin salilla hellun kanssa tekemässä selkätreeni ja vähän tanssahtelemassakin😀😍. Tänään vihdoinkin pakkasin reissuvehkeet reppuun. Hankkimatta on enää ihoteipit, jeesusteippi ja tukiside ensiapulaukkuun. Repulle tuli painoa 6,2 kg. Eli nippanappa tavoitteeni. Lisäpainoksi tulevat tietysti vielä päivän välipalat. Olen tankannut hyvin koko talven, kaamosaikaan sain lisää pintaa kolmisen kiloa, mutta luultavasti se sulaa hikipisaroina caminolle.

Näillä menen melkein kuusi viikkoa


6.2 kg 👍. Tietysti osa repun sisällöstä on sitten päälle puettuna, mutta vesi ja välipala tuovat kilon lisää painoa selkään.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Iltalukemista

Minulle tärkeimmät julkaisut  tässä huhtikuussa😊

Pyhiinvaeltajat ryhmästä sain vinkkiä Pakana pyhiinvaelluksella - kirjasta. Hennan kanssa olemme suunnitelleet etenevämme caminolla Bierleyn oppaan suositusten mukaan. Pyhiinvaelluspassiin alamme kerätä leimoja kolmen viikon kuluttua. 

Posti toi tänään Korpelan kirjan. Selailin sitä heti ja otan tietty iltalukemisekseni. Vuoden mittaan en olekaan jostain syystä lukenutkaan muuta kuin joitain blogeja pyhiinvaelluksesta. Ehkä tein aiempina vuosina sohvamatkoja korvikkeena unelmalleni. Sitten, kun päätin todella lähteä reissuun ja toteuttaa haaveeni, nojatuolimatkoista tuli tarpeettomia?

Mutta nyt uppoudun Pentti Korpelan matkaan ja kohta olenkin omalla tielläni yhdessä Hennan kanssa.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Ikävöinköhän?

Pyhiinvaellukselle lähtö on kolmen viikon päästä. Monenlaiset asiat pyörivät mielessä reissun lähestyessä. Puuttuvien varusteiden lisäksi olen pohtinut tänä viikonloppuna tunteita. Mitä perhe, hellu, ystävät ja muut ihmiset minulle merkitsevät. Läheiset ovat minulle tärkeitä ja arvostan elämäni ihmisiä. Miltä tuntuu olla erossa kaikista ja kaikesta normiarkeeni kuuluvasta? Miltä tavallinen elämäni näyttää ja tuntuu, kun olen siitä irrallaan?

Nyt on aika tankata läheisten ihmisten seuraa. Hiukan jo painaa, kuinka ikävä minulla ehtii tulla puolentoista kuukauden aikana. Enhän nytkään näe perhettä, rakasta, ystäviä välttämättä kovin usein, mutta on ihan eri asia, onko välimatkaa muutama sata, vai muutama tuhat kilometriä. Omien lasteni, ystävien ja hellun kanssa voin olla yhteydessä netin kautta, mutta olen ajatellut, että en olisi jatkuvasti yhteydessä kotimaahan, vaan keskittyisin pyhiinvaelluselämykseen. Mutta menen tässäkin asiassa rennosti, miltä sitten tuntuu. 

Viikonlopun olen viettänyt lapsuusperheen kanssa. Olin äidin luona yökylässä ja ulkoilimme hänen kanssaan. Äidin kanssa tarinointi on aina yhtä hauskaa. Isä ja velipojat ovat kaikki kevättalven viikonloput porokisoissa. Joten, kun he eivät tule luokseni, on minun mentävä heidän luokseen. Tänään suuntana oli sitten Inari ja porojen kuninkuus kisat.

Jännitin ihan hirveästi isän puolesta. Porot ovat hänelle niin tärkeitä ja hän on tehnyt kovasti töitä  niiden valmentamisessa. Olen niin ylpeä isästäni. Hän satsaa paljon harrastukseensa ja tänään tuli menestystä. Isän kuninkuuskisaan selviytynyt Kamu-poro oli hienosti kymmenes. Kunpa itse osaisin olla yhtä sitkeä kuin isä. Hän on kisannut jo kymmeniä vuosia. Tänään oli tämän vuoden huipentuma, isän ja koko tiiminsä juhlahetki ja oli hienoa olla todistamassa sitä paikan päällä.

On upeaa nähdä läheisten ihmisten nauttivan elämästä ja jakaa heille tärkeitä asioita. Ja jakaa omia asioita perheen kanssa. Elän ihanaa elämää, kun läheisilläni ovat asiat mallillaan. Vanhemmat ovat 'melkein' terveitä ja erittäin toimeliaita. Lapset taas ovat ihania nuoria aikuisia ja sukupolvien ketju täydentyy vielä kesällä pienoisella pojan vauvalla. Olen onnellinen.

Perheeni on ajatuksissani mukana Caminollakin. Varmasti minulla on tiellä niin paljon nähtävää ja koettavaa, että luulen selviäväni läheisten ikävöinnistä pienellä haikeudella. Onhan tosi hienoa vaan kävellä itsekseen päivästä toiseen. 

Hyvä silti, kun olin päättänyt haaveeni toteuttamisesta ja varannut ystäväni kanssa lentoliput ennen kuin kohtasin Ilkka-hellun. Voisi nimittäin olla mahdotonta ajatellakaan erota 'tuoreesta' rakkaasta puoleksitoista kuukaudeksi, jos ei caminopäätöstä ollut tehty jo aiemmin.  Hellu on myös ehdottomasti tukemassa minua reissuun lähtöön. 

Vaikka olenkin ikävöivää tyyppiä, elämänkokemus on helpottanut tätäkin vaivaa. Muutama vuosi sitten kaipasin lapsianikin paljon kipeämmin. Mukavinta olisi ollut saada pitää heidät enimmäkseen lähellä. Mutta asiat muuttuvat. Niin minun kuin lastenkin elämä on niin täynnä kaikkea kivaa, että voi mennä pitkäkin aika tapaamatta. Ensi viikolla on kyllä saatava olla aikuisten lastenikin iloisessa seurassa.
Äiti ❤

Porourheilupäivä perheen miesten kanssa 😍





Kuuman sarjan voittajat yhdessä kasassa maaliviivalla

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Ulkoilmaelämää

Caminolle on enää kolme viikkoa ja nyt kuntoillaan yhä enemmän Espanja mielessä.
Henna on kävellyt töihin rinkka selässäkin

Caminoystäväni Henna kävelee 13 kilometrin työmatkansa treeninä. Minäkin nautin ulkoilusta ja liikkeestä. Olen hiihtänyt, lasketellut ja toki eniten kävellyt. Tänään oli aivan huippupäivä, kun Hirviässäkurussa sai kokeilla jääkiipeilyä. Oli niin hyvä tunne selvitä 10:n metrin matka ylös ja sitten vielä alaskin narun varassa killuen.
Hirviässäkurussa


Niin hyvä olo kiipeämisen jälkeen


Ei tämä nyt aivan Pyreneiden vuoristo ole😉
Iloitsen kovasti lähestyvästä reissusta ja nautin siihen valmistautumisesta.  Olen tyytyväinen, kun kykenen nauttimaan liikkumisesta ja toteuttamaan haaveitani. Tämänpäiväinen uusi kokemukseni jääkiipeily voi olla vertauskuvallinenkin. Vastaan tulee uusia kokemuksia, itsensä ylittämistä, pelkojen hallintaa, toisten ihmisten varaan heittäytymistä ja suunnatonta riemua. 

Ylös kipuaminen pelotti, kuinka osaan, entä jos tipahdan? Itsevarmuuteni kasvoi jokaisen hakun iskun jälkeen ja horjahtamisten myötä luottamus köyteen ja sitä pitelevään Akiin oli kallion lujaa.  Lisäksi alhaalla olevien kannustus vahvisti. Äiti, kiipeilyn harrastajat ja kyläläiset innostivat minut ylös asti! Huippu kokemus. Caminollakin tulee ehkä pelottavia tilanteita, epävarmuutta omista kyvyistä, mutta selviän niistä itseni ja toisten ihmisten varassa. 

Hurjan kipuamisen jälkeen oli ihan hyvä tallustella miltei sulaa maantietä kotiin.


Minulla on kävelymatkan päässä (12km) upea Hirviäkurun lampi jääseinämineen