keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Vaelluskaverukset ❤

Hennan kivi
Neljä päivää lentoon! Sunnuntaina olemme Hennan kanssa matkalla Rovaniemen ja Helsingin kautta Barcelonaan. Tiistaina meidän pitäisi olla jo caminolla. Retki ei ole ensimmäinen yhteinen, mutta aivan eri mittakaavassa kuin aiemmat. Menneinä kolmena kesänä olemme vaeltaneet yhdessä kansallispuistoissa. Halusimme nähdä Nuorttijoen, Sokostin, Luirojärven ja Paratiisikurun. Teimme yhdessä nämä muutamien päivien vaellusretket. Olemme siis tottuneita haaveiden toteuttajia.

Olemme rytmeiltämme niin erilaiset, että olemme puhuneet, ettei meidän tarvitse kulkea caminolla "käsikkäin". Henna nauttii paljon nopeammasta kävelyvauhdista kuin minä, hän iloitsee matkan etenemisestä. Meille on ollut tyypillistä, että kun minä istahdan mättäälle valokuvaamisien jälkeen eväitä syömään, Henna jo pakkaa reppuaan hotkaistuaan voileivät ja hoidettuaan varpaat. Tämä ei ole ollut meille mikään ongelma. Päinvastoin: työnjakomme on hioutunut täydelliseksi. Henna on tutkaillut karttaa ja suunnitellut evästäessään seuraavaa etappiamme ja minä pidän huolen, että meillä on valokuvia muistoksi upeista retkistämme.

Ongelmatilanteissa pysymme molemmat rauhallisina. Viime kesänä lähtiessämme Rajajoosepista kohti Paratiisikurua olimme useita kertoja aivan hukassa. Erehdyimme mittakaavasta, ja olimme kävelleet kilometrejä ohi joen ylityspaikasta. Ymmärrettyämme virheemme, kävelimme tietysti samaa reittiä takaisin päin. Saimme parin tunnin ekstralenkin. Luimme karttaa melko huolettomasti, niin jouduimme useita kertoja harhaan oikealta polulta. Lopulta aina ylitimme oikeat ojat ja seurailimme niitä, joita olimme aikoneetkin. Emme hätääntyneet missään vaiheessa, vaikka hämäräkin yllätti. Meillä oli repuissa evästä useaksi päiväksi, lämmintä vaatetta ja makuupussit. Olisimme voineet yöpyä pakon edessä kuusikossakin ja odottaa päivän valkenemista. Pääsimme kuitenkin suunnitelmamme mukaan Jyrkkävaaraan.

Löysimme siis erämaan keskeltä autiotuvan, vaikkakin tunteja myöhemmin kuin olimme arvioineet. Kylläpä olikin mahtavaa tehdä tulet kaminaan ja pötkähtää lavitsalle muutamaksi tunniksi. Aamulla juttelimme pihassa telttailleen kanssa,  ja hän kertoi myös tehneensä jonkin arviointivirheen, jonka vuoksi oli kävellyt kilometrejä ylimääräistä. Suunnittelemastaan oikaisusta oli tullut lisälenkki. Mutta tämäkin vaeltaja oli pysynyt sentään kartalla. Myöskään Venäjän puolelle emme eksyneet. Iloitsimme kaikki, että saimme valtavasti suunnistustapahtumia yhdelle päivälle!

Tulevalla caminolla on hienoa, kun on ystävä mukana, jonka kanssa jakaa päivän tapahtumia ja mietteitä. Lisäksi vaelluskaveri tuo turvaa. Jos esimerkiksi sairastuu tai loukkaantuu, voisi olla kurjaa selvittää asioita yksin vieraalla kielellä. Tiedän senkin, että tulemme nauramaan yhdessä monet makeat naurut, ehkäpä vuodatamme kyyneleitäkin. Olen ikikiitollinen sinulle Henna, kun lähdet toteuttamaan / jakamaan tätä unelmien reissua kanssani. Kiitos ❤.
Suksimassa Kiilopäällä 2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti