Ikävöinköhän?

Pyhiinvaellukselle lähtö on kolmen viikon päästä. Monenlaiset asiat pyörivät mielessä reissun lähestyessä. Puuttuvien varusteiden lisäksi olen pohtinut tänä viikonloppuna tunteita. Mitä perhe, hellu, ystävät ja muut ihmiset minulle merkitsevät. Läheiset ovat minulle tärkeitä ja arvostan elämäni ihmisiä. Miltä tuntuu olla erossa kaikista ja kaikesta normiarkeeni kuuluvasta? Miltä tavallinen elämäni näyttää ja tuntuu, kun olen siitä irrallaan?

Nyt on aika tankata läheisten ihmisten seuraa. Hiukan jo painaa, kuinka ikävä minulla ehtii tulla puolentoista kuukauden aikana. Enhän nytkään näe perhettä, rakasta, ystäviä välttämättä kovin usein, mutta on ihan eri asia, onko välimatkaa muutama sata, vai muutama tuhat kilometriä. Omien lasteni, ystävien ja hellun kanssa voin olla yhteydessä netin kautta, mutta olen ajatellut, että en olisi jatkuvasti yhteydessä kotimaahan, vaan keskittyisin pyhiinvaelluselämykseen. Mutta menen tässäkin asiassa rennosti, miltä sitten tuntuu. 

Viikonlopun olen viettänyt lapsuusperheen kanssa. Olin äidin luona yökylässä ja ulkoilimme hänen kanssaan. Äidin kanssa tarinointi on aina yhtä hauskaa. Isä ja velipojat ovat kaikki kevättalven viikonloput porokisoissa. Joten, kun he eivät tule luokseni, on minun mentävä heidän luokseen. Tänään suuntana oli sitten Inari ja porojen kuninkuus kisat.

Jännitin ihan hirveästi isän puolesta. Porot ovat hänelle niin tärkeitä ja hän on tehnyt kovasti töitä  niiden valmentamisessa. Olen niin ylpeä isästäni. Hän satsaa paljon harrastukseensa ja tänään tuli menestystä. Isän kuninkuuskisaan selviytynyt Kamu-poro oli hienosti kymmenes. Kunpa itse osaisin olla yhtä sitkeä kuin isä. Hän on kisannut jo kymmeniä vuosia. Tänään oli tämän vuoden huipentuma, isän ja koko tiiminsä juhlahetki ja oli hienoa olla todistamassa sitä paikan päällä.

On upeaa nähdä läheisten ihmisten nauttivan elämästä ja jakaa heille tärkeitä asioita. Ja jakaa omia asioita perheen kanssa. Elän ihanaa elämää, kun läheisilläni ovat asiat mallillaan. Vanhemmat ovat 'melkein' terveitä ja erittäin toimeliaita. Lapset taas ovat ihania nuoria aikuisia ja sukupolvien ketju täydentyy vielä kesällä pienoisella pojan vauvalla. Olen onnellinen.

Perheeni on ajatuksissani mukana Caminollakin. Varmasti minulla on tiellä niin paljon nähtävää ja koettavaa, että luulen selviäväni läheisten ikävöinnistä pienellä haikeudella. Onhan tosi hienoa vaan kävellä itsekseen päivästä toiseen. 

Hyvä silti, kun olin päättänyt haaveeni toteuttamisesta ja varannut ystäväni kanssa lentoliput ennen kuin kohtasin Ilkka-hellun. Voisi nimittäin olla mahdotonta ajatellakaan erota 'tuoreesta' rakkaasta puoleksitoista kuukaudeksi, jos ei caminopäätöstä ollut tehty jo aiemmin.  Hellu on myös ehdottomasti tukemassa minua reissuun lähtöön. 

Vaikka olenkin ikävöivää tyyppiä, elämänkokemus on helpottanut tätäkin vaivaa. Muutama vuosi sitten kaipasin lapsianikin paljon kipeämmin. Mukavinta olisi ollut saada pitää heidät enimmäkseen lähellä. Mutta asiat muuttuvat. Niin minun kuin lastenkin elämä on niin täynnä kaikkea kivaa, että voi mennä pitkäkin aika tapaamatta. Ensi viikolla on kyllä saatava olla aikuisten lastenikin iloisessa seurassa.

Äiti ❤

Porourheilupäivä perheen miesten kanssa 😍

Kuuman sarjan voittajat yhdessä kasassa maaliviivalla